keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Yhteenveto kilpailukaudesta 2022

 Yhteenveto kilpailukaudesta 2022

Tallimme kilpakuljettajat ja -juoksijat osallistuivat kiitettävästi viikoittain järjestämiimme paikallisiin treenikisoihin. Tässä kilpailukauden yhteenvedossa ajansäästämiseksi keskitymme tarkastelemaan vain niitä kisoja, joista jaettiin palkinnot tai jotka olivat valtakunnallisesti ilmoitettuja järjestäjän toimesta tai muuten vakiintuneet perinteisiksi.

Tallimme kilpakuljettajina ja -juoksijoina tällä kaudella olivat: Aaro, Anna, Antti, Eino, Jussipekka, Martin, Matti, Mika, Olesia ja Veli



Aaron kilpailuohjelma:

16.7. PtR:n keihäskarnevaalit, Karhumäki, Imatra, 4. sija tuloksella 19.48m sarjassa 600g M/N-avoin. 

Lisäksi osallistui ahkerasti tallimme treenikisoihin lähes viikoittain. 


Annan kilpailuohjelma:

3.8. Savikannan maastoajot, Imatra, 8. sija sarjassa M/N yleinen

Lisäksi osallistui silloin tällöin tallimme treenikisoihin.


Antin kilpailuohjelma:

12.6. Jaama MTB, Kontiolahti, 1. sija sarjassa miehet 24km

18.6. Laajavuori MTB XCM, Jyväskylä, 1. sija sarjassa miehet 50km

24.7. MTB XCO SM, Keinukallio, Kerava, 5. sija sarjassa M40

3.8. Savikannan maastoajot, Imatra, 1. sija sarjassa M/N yleinen

6.8. Polkujuoksun SM, Virrat, 1. sija sarjassa M40

21.8. Valtteri Bottas Duathlon, Pajulahti, Nastola, 8. sija sarjassa miehet 28km

24.9. Tour de Karelianpolut -MTB, Kitee, 1. sija sarjassa M40 45km



Einon kilpailuohjelma:

12.6. Jaama MTB, Kontiolahti, 2. sija sarjassa miehet 24km

3.8. Savikannan maastoajot, Imatra, 3. sija sarjassa M/N yleinen

24.9. Tour de Karelianpolut -MTB, Kitee, 1. sija sarjassa M16 15km

Kausi oli täynnä kilpailuita ja podium-sijoja. Joku jäisi listalta pois kun ei pysy laskuissa enää, joten tässä vain muutama esimerkki. Jos täydellinen lista tulee Petelle, niin kyllä hän mielellään ne tänne naputtelee.


Jussipekan kilpailuohjelma:

Ei kilpailutoimintaa tällä kaudella.


Martinin kilpailuohjelma:

16.7. PtR:n keihäskarnevaalit, Karhumäki, Imatra, 1. sija tuloksella 25,43m sarjassa 600g M/N avoin

3.8. Savikannan maastoajot, Imatra, 5. sija sarjassa M/N yleinen

15.10. Hel CX -cupin 5./8 osakilpailu, Myllysaari, Lappeenranta, 1. sija sarjassa U15

5.11. Hel CX -cupin 7./8 osakilpailu, Porvoo, 1. sija sarjassa U15

Kausi oli täynnä kilpailuita ja podium-sijoja kuten Einollakin. Tässä vain muutama esimerkki, mutta Pete lisää kaikki kisat tänne jos täydellisen listan saa.


Matin kilpailuohjelma:

16.7. PtR:n keihäskarnevaalit, Karhumäki, Imatra, 2. sija tuloksella 22.69m sarjassa 600g M/N-avoin

Lisäksi osallistui alkukaudesta treenikisoihimme osoittaen erinomaista juoksukuntoa.


Mikan kilpailuohjelma:

3.8. Savikannan maastoajot, Imatra, 1. sija sarjassa M/N55

Lisäksi osallistui silloin tällöin tallimme treenikisoihin.


Olesian kilpailuohjelma:

Kesäkuussa White nights marathon, Pietari, 2067. sija 3220 kilpailijasta sarjassa M/N-avoin ajalla 4:27.07 (Naisista varmaan aika korkealla, sillä heitä oli "vain" 500 tuossa suuressa lähdössä).

Osallistui lisäksi usein hiihto- ja juoksutreenikisoihimme.


Velin kilpailuohjelma:

12.6. Jaama MTB, Kontiolahti, 8. sija sarjassa miehet 24km

16.7. PtR:n keihäskarnevaalit, Karhumäki, Imatra, 3. sija tuloksella 20,03m sarjassa 600g M/N-avoin

3.8. Savikannan maastoajot, Imatra, 2. sija sarjassa M/N55

24.9. Tour de Karelianpolut, Kitee, 7. sija sarjassa M yleinen 15km

15.10. Hel CX -cupin 5./8 osakilpailu, Myllysaari, Lappeenranta, 32. sija sarjassa kategoria kolme

5.11. Hel CX -cupin 7./8 osakilpailu, Porvoo, 48. sija sarjassa kategoria kolme



päivitys jatkuu myöhemmin...

maanantai 22. marraskuuta 2021

Yhteenveto kilpailukaudesta 2021

 


Yhteenveto kilpailukaudesta 2021

Tallimme kilpakuljettajat ja -juoksijat osallistuivat kiitettävästi viikoittain järjestämiimme paikallisiin treenikisoihin. Tässä kilpailukauden yhteenvedossa ajansäästämiseksi keskitymme tarkastelemaan vain niitä kisoja, joista jaettiin palkinnot tai jotka olivat valtakunnallisesti ilmoitettuja järjestäjän toimesta tai muuten vakiintuneet perinteisiksi.

Tallimme kilpakuljettajina ja -juoksijoina tällä kaudella olivat: Aapo, Aaro, Anna, Antti, Eino, Jussipekka, Lyydia, Martin, Matti, Mika, Olesia ja Veli.


Aapon kilpailuohjelma:



22.7. Ratapyöräilyn SM, Helsingin velodrom, 4. sija kilpailun ulkopuolella sarjassa joukkuetakaa-ajo 4km (Aapo, Eino, Matti ja Veli)

25.7. Ratapyöräilyn SM, Helsingin velodrom, 9. sija sarjassa miehet 3km

7.8. Imatra MTB, Imatra, 5. sija sarjassa Fatbike miehet 30km

14.8. PaRaS-lenkki, Parikkala, 2. sija sarjassa miehet, kilpa 10km

11.9. Biisonin Polku Trail Run, Uukuniemi, 3. sija sarjassa miehet 21km

9.10. X Run, Lappeenranta, Rauha, 6. sija sarjassa miehet 10km


Aaron kilpailuohjelma:

Kuva: Eino Miikki, Aaro ja Olesia Teppanalan kisassa.

12.6. Teppanala RUN, GX & MTB XCO, Imatra, 3. sija sarjassa RUN 3,8km
10.7. Karhumäki RUN, Imatra, 5. sija sarjassa 4km
24.7. PtR:n keihäskarnevaalit, Imatra, Karhumäki, 1. sija yleisessä sarjassa tuloksella 25,31m (PB)

22.8. Valtteri Bottas Duathlon, Nastola, Pajulahti, 2. sija perheviestissä (1,5km juoksua + 5km pyöräilyä + 1,5km juoksua), ankkuriosuus

9.10. X Run, Lappeeenranta, Rauha, 7. sija sarjassa pojat 13 vuotta


Annan kilpailuohjelma:

 

10.7. Karhumäki RUN, Imatra, 4. sija sarjassa 4km

17.7. AnjalaRun goes Polkujuoksu, Anjalankoski, 2. sija sarjassa naiset, kilpa 15km

11.8. II/-21 Karhumäki RUN, Imatra, 6. sija sarjassa 3,8km

14.8. PaRaS-lenkki, Parikkala, 3. sija sarjassa naiset, kilpa 10km

22.8. Valtteri Bottas Duathlon, Nastola, Pajulahti, 7. sija sarjassa naiset 28km (5km+20km+3km)


Antin kilpailuohjelma:

Kuva: Eino Miikki


5.6. Jaama MTB, Kontiolahti, 1. sija sarjassa miehet 24km

12.6. Teppanala RUN, GX & MTB XCO, Imatra, 2. sija sarjassa MTB XCO miehet 15,2km (4x3,8km) 

10.7. Karhumäki RUN, Imatra, 1. sija sarjassa 4km

17.7. AnjalaRun goes Polkujuoksu, Anjalankoski, 2. sija sarjassa miehet, kilpa 15km

2.8.  13. Savikannan maastoajot, Imatra, 2. sija sarjassa miehet 3,33km (3x1,11km)

7.8. Imatra MTB, Imatra, 2. sija sarjassa M40 60km

11.8. II/-21 Karhumäki RUN, Imatra, 2. sija sarjassa 3,8km

14.8. PaRaS-lenkki, Parikkala, 1. sija sarjassa miehet, kilpa 10km

22.8. Valtteri Bottas Duathlon, Nastola, Pajulahti, 3. sija sarjassa miehet 28km (5km + 20km + 3km)

11.9. Polkujuoksun SM, Nastola, 1. sija sarjassa M40 7,2km

2.10. HelCX toinen osakilpailu, Lappeenranta, Myllysaari, 2. sija sarjassa harraste


Einon kilpailuohjelma:

Eino keskellä Savikannan koulun maastossa pidetyn treenikisan jälkeen.


23.5. Sappee Enduro, Sappee, epävirallinen 12. sija? (ei näy tuloksissa)

5.6. Jaama MTB, Kontiolahti, 1. sija sarjassa M15 24km

22.7. Ratapyöräilyn SM, Helsingin velodrom, 4. sija kilpailun ulkopuolella sarjassa joukkuetakaa-ajo 4km (Aapo, Eino, Matti ja Veli)

2.8.  13. Savikannan maastoajot, Imatra, 4. sija sarjassa miehet 3,33km (3x1,11km)

7.8. Imatra MTB, Imatra, 2. sija sarjassa M16 30km

15.8. Saimaa Funduro, Ruokolahti, Freeski, 2. sija

28.8. Korkeakangas XCE, Valkeakoski, 6. sija sarjassa M16

29.8. Korkeakangas XCO, Valkeakoski, 3. sija sarjassa M16

4.9. Hyvinkää XCO, Hyvinkää, 4. sija sarjassa M16

2.10. HelCX toinen osakilpailu, Lappeenranta, Myllysaari, 1. sija sarjassa U17

9.10. HelCX kolmas osakilpailu, Espoo, Olari, 1. sija sarjassa U17

16.10. HelCX neljäs osakilpailu, Porvoo, 6. sija 2. sijalta rengasrikon vuoksi sarjassa U17

30.10. CX SM, Tuusula, 5. sija sarjassa M16

31.10. HelCX viides osakilpailu, Tuusula, 2. sija sarjassa U17

7.11. HelCX kuudes osakilpailu, Helsinki, Kivikko 5. sija 2. sijalta rengasrikon vuoksi sarjassa U17 (2. sija kokonaiskilpailussa viimeisen osakilpailun jälkeen)



Jussipekan kilpailuohjelma:

Kuva: Eino Miikki. Jussipekka vasemmalla.


12.6. Teppanala RUN, GX & MTB XCO, Imatra, 2. sija sarjassa Mini GX 1,5km


Lyydian kilpailuohjelma:

Lyydia ei osallistunut tällä kaudella kisoihin, mutta sitäkin ahkerammin hän oli mukana yhteislenkeillä!


Martinin kilpailuohjelma:

Kuva: Eino Miikki


12.6. Teppanala RUN, GX & MTB XCO, Imatra, 1. sija sarjassa MTB XCO 3,8km

17.7. MTB XCE SM, Kokkola, 3. sija sarjassa M12

18.7. MTB XCO SM, Kokkola, 7. sija pahan kaatumisen jälkeen sarjassa M12

24.7. PtR:n keihäskarnevaalit, Imatra, Karhumäki, 2. sija yleisessä sarjassa tuloksella 22.22m (PB) 

2.8. 13. Savikannan maastoajot, Imatra, 1. sija sarjassa M12  1,11km

7.8. Imatra MTB, Imatra, 3. sija sarjassa M12

21.8. Vantaa Triathlon, 6. sija sarjassa P13 (200m uinti + 5km pyöräily + 1km juoksu)

26.9. HelCX ensimmäinen osakilpailu, Kouvola, 3. sija sarjassa U15

2.10. HelCX toinen osakilpailu, Lappeenranta, Myllysaari, 2. sija sarjassa U15

16.10. HelCX neljäs osakilpailu, Porvoo, 1. sija sarjassa U15

31.10. HelCX viides osakilpailu, Tuusula, 4. sija sarjassa U15

7.11. HelCX kuudes osakilpailu, Helsinki, Kivikko, 4. sija sarjassa U15 (2. sija kokonaiskilpailussa viimeisen osakilpailun jäkeen)



Matin kilpailuohjelma:


Kuva: Tarja Kivirinta, Tahko MTB 2021

5.6. Jaama MTB, Kontiolahti, 3. sija sarjassa miehet 24km
3.7. Tahko MTB, Kuopio, Nilsiä, 1. sija sarjassa miehet 45km (oikeasti n. 50km) (Matin kaikkien aikojen paras suoritus, kilpailun aikana +31 astetta hellettä, sähköpyöräilijät sotkivat seassa tulospalvelun, tulokset oikaistiin hieman myöhemmin oikein lihasvoimalla polkijoiden osalta, mutta niitä ei näy vieläkään kisasivujen tuloksissa 45km:n sarjan osalta, vaan erillisenä: https://www.tahkomtb.fi/tulokset-2021/#4_922EC0 , eräs tallin ulkopuolinen huippuvalmentaja oli antanut tiedon voitosta paikallislehteemme, mutta esim. erään kissan löytyminen oli tärkeämpi uutinen, eikä edes lyhyttä mainintaa voitosta tullut:)
10.7. Karhumäki RUN, Imatra, 2. sija sarjassa 4km
22.7. Ratapyöräilyn SM, Helsingin velodrom, 4. sija kilpailun ulkopuolella sarjassa joukkuetakaa-ajo 4km (Aapo, Eino, Matti ja Veli)
24.7. PtR:n keihäskarnevaalit, Imatra, Karhumäki, 3. sija yleisessä sarjassa tuloksella 21,42m
28.7. Orimattila MTB, Orimattila, 7. sija sarjassa 18km aikuiset, miehet, kilpa
2.8. 13. Savikannan maastoajot, Imatra, 3. sija sarjassa miehet 3,33km (3x1,11km)
11.8. II/-21 Karhumäki RUN, Imatra, 1. sija sarjassa 3,8km
22.8. Valtteri Bottas Duathlon, Nastola, Pajulahti, 2. sija perheviestissä (1,5km + 5km +1,5km), toinen eli pyöräilyosuus
16.10. HelCX neljäs osakilpailu, Porvoo, 2. sija sarjassa harraste 45min



Mikan kilpailuohjelma:

Kuva: Eino Miikki


12.6. Teppanala RUN, GX & MTB XCO, Imatra, 1. sija sarjassa 3,8km


Olesian kilpailuohjelma:

Kuva Eino Miikki: Aaro ja Olesia Teppanalan kisassa.

12.6. Teppanala RUN, GX & MTB XCO, Imatra, 2. sija sarjassa 3,8km
21.8. Helsinki City Marathon, Helsinki, 16. sija sarjassa naiset täysmarathon 42,195m


Velin kilpailuohjelma:


5.6. Jaama MTB, Kontiolahti, 13. sija sarjassa miehet 24km

10.6. Varustamo Cupin 1. osakilpailu: Konnunsuon 30km:n maantietempo, Lappeenranta, 7. sija sarjassa M50 

12.6. Teppanala RUN, GX & MTB XCO, Imatra, 1. sija sarjassa GX miehet 15km (10x1,5km)

3.7. Tahko MTB, Kuopio, Nilsiä, 68. sija sarjassa miehet 45km (oikeasti n. 50km)(n. 30 sijaa meni renkaan puhkeamiseen)

10.7. Karhumäki RUN, Imatra, 6. sija sarjassa 4km

21.7. Varustamo Cupin 2. osakilpailu: Äitsaaren 28km:n maantietempo, Ruokolahti, 5. sija sarjassa M50

22.7. Ratapyöräilyn SM, Helsingin velodrom, 16. sija sarjassa miehet 1km ja 4. sija kilpailun ulkopuolella sarjassa joukkuetakaa-ajo 4km

24.7. PtR:n keihäskarnevaalit, Imatra, Karhumäki, 4. sija yleisessä sarjassa tuloksella 20,65m 

28.7. Varustamo Cupin 3. osakilpailu: Iitin 10km:n maantietempo, Iitti, 4. sija sarjassa M50

2.8. 13. Savikannan maastoajot, Imatra, 6. sija sarjassa miehet 3,33km (3x1,11km)

12.8. Varustamo Cupin 4. osakilpailu: Laajakosken 10km:n maantietempo, Kotka, 5. sija sarjassa M50

22.8. Valtteri Bottas Duathlon, Nastola, Pajulahti, 2. sija perheviestissä (1,5km + 5km + 1,5km), avaus- eli ensimmäinen juoksuosuus

26.8. Varustamo Cupin 5. osakilpailu: Muukon 10km:n maantietempo, Lappeenranta, 5. sija sarjassa M50, koko cupissa jaettu 3. sija sarjassa M50

2.10. HelCX toinen osakilpailu, Lappeenranta, Myllysaari, 27. sija sarjassa categoria 3

16.10. HelCX neljäs osakilpailu, Porvoo, 48. sija sarjassa categoria 3









sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Yhteenveto kilpailukaudesta 2020

Yhteenveto kilpailukaudesta 2020

Tallimme kilpakuljettajat ja -juoksijat osallistuivat kiitettävästi viikoittain järjestämiimme paikallisiin treenikisoihin. Tässä kilpailukauden yhteenvedossa ajansäästämiseksi keskitymme tarkastelemaan vain niitä kisoja, joista jaettiin palkinnot tai jotka olivat valtakunnallisesti ilmoitettuja järjestäjän toimesta tai muuten vakiintuneet perinteisiksi.

Tallimme kilpakuljettajina ja -juoksijoina tällä kaudella olivat: Aaro, Anna, Antti, Eino, Jussipekka, Lyydia, Martin, Matti, Mika, Olesia ja Veli.


Aaron kilpailuohjelma:

















23.6. Teppanala RUN & MTB XCO 2020, Imatra, 3. sija sarjassa RUN 3,8km.

19.8.-2.9. Rauha MTB/RUN kolmen etapin kilpailu, Lappeenranta, 2. sija sarjassa RUN M15 7,9km.

10.10. X-RUN, Lappeenranta, 11. sija sarjassa P13 2000m.

14.11. Nyrhilän Nykäyksen polkujuoksu, Lappeenranta, 2. sija sarjassa Naperot 1km.

20.11. päättynyt omatoimikilpailu Ukonlinna Autumn MTB/RUN 2020, Imatra, 1. sija sarjassa MTB M/N12 8km ja 4. sija sarjassa RUN 3,5km.



Annan kilpailuohjelma:

23.6. Teppanala RUN & MTB XCO 2020, Imatra, 6. sija sarjassa RUN 3,8km.

1.8. Ukonlinna MTB 2020, Imatra, 3. sija sarjassa N yleinen 11,5km.

19.8.-2.9. Rauha MTB/RUN kolmen etapin kilpailu, Lappeenranta, 2. sija sarjassa RUN N yleinen 7,9km.

10.10. X-RUN, Lappeenranta, 27. sija sarjassa Naiset 10km.


Antin kilpailuohjelma:

23.6. Teppanala RUN & MTB XCO, Imatra, Keskeytys renkaan puhkileikkautumisen vuoksi 1. sijalta sarjassa MTB XCO M yleinen 15,2km.

1.8. Ukonlinna MTB 2020, Imatra, 4. sija sarjassa M yleinen 35km.

5.8. Savikannan maastoajot, Imatra, 1. sija reittiennätyksellä 6.27 sarjassa M yleinen 3,33km.

8.8. Imatra MTB 2020, Imatra, 4. sija sarjassa Miehet 40v 60km (66km).

30.8. EVOC MTB XCM SM 2020, Rajamäki, 7. sija sarjassa Miehet 40 SM 90km.

19.8.-2.9. Rauha MTB/RUN kolmen etapin kilpailu, Lappeenranta, 1. sija sarjassa MTB M yleinen 18,5km ja 1. sija sarjassa RUN M yleinen 7,9km.

13.9. Finlandia MTB, Hollola, 1. sija sarjassa Puoli-Finlandia miehet 25km.

19.9. Parikkala-Rautjärven Sanomien juoksu, Parikkala, 1. sija sarjassa Miehet 10km.

3.10. HEL CX CUP Myllysaari, Lappeenranta, 1. sija sarjassa M Cat 3 + harraste.

10.10. X-RUN, Lappeenranta, 5. sija sarjassa Miehet 10km.

14.11. NyNy:n polkujuoksu, Lappeenranta, 4. sija sarjassa Miehet 11,5km.

20.11. päättynyt omatoimikilpailu Ukonlinna Autumn MTB/RUN 2020, Imatra, 1. sija sarjassa MTB M yleinen 24km ja 1. sija sarjassa RUN 3,5km.


Einon kilpailuohjelma:

Kuva: H. Hellsten











23.6. Teppanala RUN & MTB XCO, Imatra, 4. sija sarjassa MTB XCO M yleinen 15,2km.

1.8. Ukonlinna MTB 2020, Imatra, 2. sija sarjassa M yleinen 11,5km.

8.8. Imatra MTB 2020, Imatra, 1. sija sarjassa M14 10km.

15.8. Korkeakangas XCO, Valkeakoski, 4. sija sarjassa M14 7,4km.

30.8. EVOC MTB 2020, Rajamäki, 5. sija sarjassa M14 10km.

19.8.-2.9. Rauha MTB/RUN kolmen etapin kilpailu, Lappeenranta, 1. sija sarjassa MTB M14 18,5km ja 1. sija sarjassa RUN M15 7,9km.

20.9. XCO SM, Kokkola, 8. sija sarjassa SM M14 9,4km.

3.10. HEL CX CUP Myllysaari, Lappeenranta, 2. sija sarjassa M14.

10.10. Fenix MTB Laajavuori, Jyväskylä, 1. sija sarjassa M14 16km.

25.10. HEL CX CUP Kokonniemi, Porvoo, 2. sija sarjassa M14.

1.11. HEL CX CUP Hakunila, Vantaa, 2. sija sarjassa M14.

20.11. päättynyt omatoimikilpailu Ukonlinna Autumn MTB/RUN 2020, Imatra, 3. sija sarjassa MTB M yleinen 24km.

Kultainen Kampi -maastocup 2020, 1. sija sarjassa M14 ja -cyclocrosscup 3. sija sarjassa M14.


Jussipekan kilpailuohjelma:



22.8. BMX Suomi Cup 3, Laukaa, 8. sija sarjassa M11-12.

26.9. BMX Suomi Cup 5, Helsinki, 8. sija sarjassa M11-12.


Lyydian kilpailuohjelma:



19.8.-2.9. Rauha MTB/RUN kolmen etapin kilpailu, Lappeenranta, 1. sija sarjassa MTB N yleinen 18,5km.

20.11. päättynyt omatoimikilpailu Ukonlinna Autumn MTB/RUN 2020, Imatra, 1. sija sarjassa MTB N yleinen 16km.


Martinin kilpailuohjelma:


23.6. Teppanala RUN & MTB XCO, Imatra, 1. sija sarjassa MTB XCO M/N12 3,8km.

1.8. Ukonlinna MTB 2020, Imatra, 1. sija sarjassa M12 11,5km.

5.8. Savikannan maastoajot, Imatra, 2. sija sarjassa M/N12 1,11km.

8.8. Imatra MTB 2020, Imatra, 3. sija sarjassa M12 10km.

19.8.-2.9. Rauha MTB/RUN kolmen etapin kilpailu, Lappeenranta, 1. sija sarjassa MTB M12 18,5km.

13.9. Finlandia MTB, Hollola, 1. sija sarjassa Hobby-Finlandia 10,5km.

10.10. X-RUN, Lappeenranta, 2. sija sarjassa Pojat 11v 2km.


Matin kilpailuohjelma:



23.6. Teppanala RUN & MTB XCO, Imatra, 3. sija sarjassa MTB XCO M yleinen 15,2km.

1.8. Ukonlinna MTB 2020, Imatra, 10. sija sarjassa M yleinen 35km.

5.8. Savikannan maastoajot, Imatra, 4. sija sarjassa M yleinen 3,33km.

8.8. Imatra MTB 2020, Imatra, 9. sija sarjassa Miehet 30km (33km).

19.8.-2.9. Rauha MTB/RUN kolmen etapin kilpailu, Lappeenranta, 2. sija sarjassa MTB M yleinen 18,5km.

29.8.-30.8. omatoimikilpailu Puijo MTB 2020, Kuopio, 11. sija sarjassa Kilpasarja Miehet 20km.

20.11. päättynyt omatoimikilpailu Ukonlinna Autumn MTB/RUN 2020, Imatra, 2. sija sarjassa MTB M yleinen 24km ja 2. sija sarjassa RUN 3,5km.


Mikan kilpailuohjelma:

Kuva: H. Hellsten


23.6. Teppanala RUN & MTB XCO 2020, Imatra, 2. sija sarjassa RUN 3,8km.

19.8.-2.9. Rauha MTB/RUN kolmen etapin kilpailu, Lappeenranta, 4. sija sarjassa MTB M yleinen 18,5km ja 2. sija sarjassa RUN M yleinen 7,9km.

20.11. päättynyt omatoimikilpailu Ukonlinna Autumn MTB/RUN 2020, Imatra, 3. sija sarjassa RUN 3,5km.


Olesian kilpailuohjelma:



23.6. Teppanala RUN & MTB XCO 2020, Imatra, 2. sija sarjassa RUN 7,6km.

19.8.-2.9. Rauha MTB/RUN kolmen etapin kilpailu, Lappeenranta, 1. sija sarjassa RUN N yleinen 7,9km.

10.10. X-RUN, Lappeenranta, 3. sija sarjassa Naiset 19km.


Velin kilpailuohjelma:



23.6. Teppanala RUN & MTB XCO 2020, Imatra, 5. sija sarjassa RUN 3,8km.

5.8. Savikannan maastoajot, Imatra, 5. sija sarjassa M yleinen 3,33km.

8.8. Imatra MTB 2020, Imatra, 46. sija sarjassa Miehet 30km (33km).

19.8.-2.9. Rauha MTB/RUN kolmen etapin kilpailu, Lappeenranta, 3. sija sarjassa MTB M yleinen 18,5km.

29.8.-30.8. omatoimikilpailu Puijo MTB 2020, Kuopio, 19. sija sarjassa Kilpasarja Miehet 20km.

20.11. päättynyt omatoimikilpailu Ukonlinna Autumn MTB/RUN 2020, Imatra, 4. sija sarjassa MTB M yleinen 24km ja 1. sija sarjassa RUN 8km sekä 4. sija sarjassa RUN 3,5km.



päivitys jatkuu myöhemmin...

tiistai 29. lokakuuta 2019

Yhteenveto kilpailukaudesta 2019

Tallimme kilpakuljettajat osallistuivat kaikki kiitettävästi viikoittain järjestämiimme paikalliskisoihin, sekä Lappeenrannassa ajettuun neljän osakilpailun Etelä-Karjalan VPCX-cupiin. Tässä kilpailukauden yhteenvedossa ajan säästämiseksi keskitymme tarkastelemaan vain niitä kisoja, jotka ovat valtakunnallisesti ilmoitettuja järjestäjän toimesta.

Tallimme kilpakuljettajina tällä kaudella olivat: Aaro, Antti, Eino, Matti, Mika ja Veli. Mika osallistui ahkerasti viikkokisoihimme, mutta suurilevikkeisimmin ilmoitettuihin vähemmän tänä vuonna.


Aaron kilpailuohjelma:



Kuva: H. Hellsten


27.4. Mattila MTB MAPX SM 2019, Lappeenranta, SM-hopeaa sarjassa M/N12.
18.5. Kuusankoski MTB, 3. sija sarjassa miniMTB 2,6km. Nosti itsensä maalisuoran loppukirissä podiumille.
30.5. Teppanala MTB XCO, Imatra, 3. sija sarjassa 4,5km M/N12.
2.6. Korso 96 MTB, Vantaa, 17. sija sarjassa 10km M12.
29.6. Tahko MTB, Nilsiä, DNS, sarja miniMTB jäi väliin flunssan vuoksi.
10.8. Imatra MTB, 11. sija sarjassa 10km M12.
13.8. Jänhiälän tempo 50v, 4,5km:n hiekkatietempo entisen asfalttikympin sijaan, Joutseno, Lappeenranta, 7. sija sarjassa 4,5km M/N yleinen.
25.8. Finlandia MTB, Hollola, 9. sija sarjassa 10,5km Hobby-Finlandia.
31.8. Paloski MTB, sarja juniorit 6km jäi väliin flunssan vuoksi .
5.10. HELCX Cupin 2. osakilpailu, Lappeenranta, 4. sija sarjassa 3x n.1,5km M12.
Mainittakoon, että Aaro oli kaikki nämä kisat ajaessaan vielä 10vuotias M12-sarjassa. Loppuvuodesta syntyneiden riemua:)

Antin kilpailuohjelma:

Kuva: H. Hellsten


27.4. Mattila MTB MAPX SM 2019, Lappeenranta, SM-kultaa sarjassa M yleinen.
11.5. SM-duathlon, Jyväskylä, 12. sija sarjassa M35.
30.5. Teppanala MTB XCO, Imatra, 3. sija sarjassa 11,3km M yleinen.
2.6. Korso 96 MTB, Vantaa, 14. sija sarjassa 64km M yleinen.
9.6. Valkeakoski MTB, 7. sija sarjassa 60km M yleinen.
13.7. Anjala Run goes Polkujuoksu, 2. sija sarjassa 13km M yleinen.
21.7. Pyhän Olavin Maraton, Savonlinna, 4. sija sarjassa 10,6km M yleinen.
10.8. Imatra MTB, 2. sija sarjassa 32km M yleinen.
13.8. Jänhiälän tempo 50v, 4,5km:n hiekkatietempo entisen asfalttikympin sijaan, Joutseno, Lappeenranta, 2. sija sarjassa 4,5km M/N yleinen.
18.8. Valtteri Bottas Duathlon, 5km maastojuoksua + 20km maastopyöräilyä + 3km maastojuoksua, Pajulahti, Nastola, 6. sija sarjassa M yleinen.
31.8. JOMA Trail Run, Myllymäki, Joutseno, Lappeenranta, 1. sija sarjassa 8,5km M yleinen.
14.9. SM-polkujuoksu, Tampere, SM-kultaa sarjassa 7km M35.
5.10. HELCX Cupin 2. osakilpailu, Lappeenranta, 1. sija sarjassa 40min Harraste M yleinen. Voitti koko lähdön, jossa mukana oli myös M Cat 3 cyclocross -sarja.
12.10. X-Run, Rauha, Lappeenranta, 3. sija sarjassa 9,5km M yleinen.
9.11. NyNy:n Polkujuoksu, Lappeenranta, 2. sija sarjassa 11,5km M yleinen.


Einon kilpailuohjelma:

Kuva: H. Hellsten


27.4. Mattila MTB MAPX SM 2019, Lappeenranta, 4. sija sarjassa M yleinen.
18.5. Kuusankoski MTB, 9. sija sarjassa 18km M15. Rengas puhkesi puron ylityksessä. Sai Velin varakiekon lainaksi, mutta sijoituksia karkasi toki jonkin verran muutaman sadan metrin talutuksessa kiekon luokse.
30.5. Teppanala MTB XCO, Imatra, 7. sija sarjassa 11,3km M yleinen.
8.6. Korkeakangas XCO, Valkeakoski, 4. sija sarjassa 12,9km M Harraste.
6.7. Köykäri XCO, Kokkola, 4. sija sarjassa 8km M14.
7.7. Larsmo XCO, Luoto, 4. sija sarjassa 7,4km M14.
13.8. Jänhiälän tempo 50v, 4,5km:n hiekkatietempo entisen asfalttikympin sijaan, Joutseno, Lappeenranta, 5. sija sarjassa 4,5km M/N yleinen.
5.10. HELCX Cupin 2. osakilpailu, Lappeenranta, 1. sija sarjassa 30min M14.
26.10. HELCX Cupin 5. osakilpailu, Espoo, 3.sija sarjassa 30min M14.


Matin kilpailuohjelma:

Kuva: H. Hellsten

27.4. Mattila MTB MAPX SM 2019, Lappeenranta, SM-pronssia sarjassa M yleinen.
18.5. Kuusankoski MTB, DNFTR sarjassa 34km M18 eli keskeytti kärjen tuntumassa n. 18km:n kohdalla renkaan litkujen karkaamiseen puron ylityksen terävän vastakiven kulmaan tulleen iskun seurauksena kuten monet muutkin eri sarjoissa.
30.5. Teppanala MTB XCO, Imatra, 4. sija sarjassa 11,3km M yleinen.
2.6. Korso 96 MTB, Vantaa, 8. sija sarjassa 32km M16. Ennen puolen välin huoltoa takarenkaan paineet karkasivat alle yhden bar:in jossakin jympsyssä. Aika koomista, ettei noin suuressa tapahtumassa ollut pumppua huoltopaikalla:) Matti ajoi keskikastiin n. 20km luttanalla renkaalla, joten oli ihan tyytyväinen. Olisihan heikot paineet voineet hävitä loppumatkalla kokonaankin.
29.6. Tahko MTB, Nilsiä, jäi väliin flunssan vuoksi. Tarkoitus oli ajaa sarjassa 45km M yleinen.
4.8. Vierumäki XCO, Korso, Vantaa, 5. sija sarjassa 17,2km Harraste.
10.8. Imatra MTB, 4. sija sarjassa 32km M16.
13.8. Jänhiälän tempo 50v, 4,5km:n hiekkatietempo entisen asfalttikympin sijaan, Joutseno, Lappeenranta, 3. sija sarjassa 4,5km M/N yleinen.
18.8. Valtteri Bottas Duathlon, 5km maastojuoksua + 20km maastopyöräilyä + 3km maastojuoksua, Pajulahti, Nastola, 30. sija sarjassa M yleinen.
25.8. Finlandia MTB, Hollola, 4. sija sarjassa 36km Puoli-Finlandia M18.
31.8. Paloski MTB, jäi väliin flunssan vuoksi. Olisi ajanut 25km Kuntosarjassa, koska kilpasarja olisi ollut jo 50km.
29.9. Evo MTB, Hämeenlinna, 3. sija sarjassa 40km M yleinen kilpasarja. Matin kaikkien aikojen paras onnistuminen suhteessa tasoon ja osallistujamäärään!
5.10. HELCX Cupin 2. osakilpailu, Lappeenranta, 6. sija sarjassa 40min Harraste M yleinen.
 
 
Mikan kilpailuohjelma:
 Kuva: H. Hellsten

13.8. Jänhiälän tempo 50v, 4,5km:n hiekkatietempo entisen asfalttikympin sijaan, Joutseno, Lappeenranta, 6. sija sarjassa 4,5km M/N yleinen.

Kuten alussa mainittiin, oli Mika paikalliskisojen vakiokalustoon kuuluva. Hän voitti esim. Simpele MTB:n puolikkaan eli 8km:n matkan. Isommissa kilpailuissa lankesi Mikalle, kuten kuvassakin näkyy, huoltajan hommat. Hän tarjosi usein myös kuljetusapua tallimme kisareissuilla pyöräkalustolle ja ajajille. Kiitos Mikalle!



Velin kilpailuohjelma:

Kuva: H. Hellsten

18.5. Kuusankoski MTB, 6. sija sarjassa 18km Kuntosarja.
30.5. Teppanala MTB XCO, Imatra, 8. sija sarjassa 11,3km M yleinen.
2.6. Korso 96 MTB, Vantaa, 70. sija sarjassa 32km M yleinen. Muutama sija ehti pudota kun puolivälin jälkeen tyhjeni takarengas jossakin jympsyssä. Sai kuitenkin ilmaa eräältä katsojalta pyydettyään sitä. Muutaman kymmentä metriä piti vain taluttaa. Keskikastin sijoitus oli jokatapauksessa yllättävän hyvä Velin tasoon nähden.
29.6. Tahko MTB, Nilsiä, jäi väliin flunssan vuoksi. Tarkoitus oli ajaa sarjassa 45km M yleinen.
4.8. Vierumäki XCO, Korso, Vantaa, DNF sarjassa 17,2km Harraste. Keskeytys johtui kaatumisesta louhikkoon ja käsivarren luun lähtemisestä sijoiltaan olkapään montusta. Vasta Peijaksessa saatiin takaisin paikoilleen.
10.8. Imatra MTB, jäi väliin sairasloman vuoksi sarjassa 32km M yleinen.
25.8. Finlandia MTB, Hollola, jäi väliin sairausloman vuoksi sarjassa 36km Puoli-Finlandia M yleinen.
31.8. Paloski MTB, jäi väliin flunssan vuoksi. Olisi yrittänyt ajaa ehkä olkapään kuntoutusjaksosta huolimatta 25km Kuntosarjassa.
29.9. Evo MTB, Hämeenlinna, 6. sija sarjassa 20km M/N Retki.
5.10. HELCX Cupin 2. osakilpailu, Lappeenranta, 21. sija sarjassa 40min M Cat 3.

Veli osallistui myös Kaakon tempocupin Konnunsuon ja Kouvolan osakilpailuihin, mutta loukkaantuminen XCO-kisassa vei mahdollisuuden osallistua jäljellä oleviin. Tätäkään cuppia ei ilmeisesti ilmoitettu valtakunnallisesti, joten emme laita näitä ylläolevalle listalle.
 




tiistai 26. maaliskuuta 2019

pete jättää kilpailuiden järjestämisen

Vielä on toivoa saada peten painonnousu kuriin. peten epäinhimilliset työajat väsyttävät iän karttuessa liikaa eikä liikkumiselle enää jää aikaa riittävästi. Ainut mistä on mahdollisuus saada aikaa omaan liikkumiseen lisää, on jättää kilpailuiden järjestäminen pois. Jo ilmoitetut kisat pidetään toki normaalisti, mutta muuten pääjärjestäjänä homma loppuu näihin tämän kevään kilpailuihin. Pieniä kyläkisoja, kuten VPCX:ät yms, saattaa pete vielä järkätä jatkossakin. Sillä/jos niissä pääsee itsekin ajamaan eikä ne vaadi ennakkovalmisteluja juuri ollenkaan:)
Tavoitteena on keskittyä vain rentoon kisailuun ja tallin pyörittämiseen!

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Riemu teki rajun ratkaisun

Riemu suuntaa, osittain resurssipulan vuoksi, ainoastaan maasto- ja ratapyöräilyyn jatkossa!

Varastossa on nyt kymmenen maantiepyörää ja kuusi maastopyörää. Maantiepyöristä vain kaksi on ajanmukaisia ja loput huippuosilla olevia, kestäviä maantiepyöriä menneiltä vuosikymmeniltä, mutta ei sellaisilla nykykuskit ilkeä enää edes lenkillä ajella. Pete kyllä ilkeää, mutta nuoriso ei:) Ahdas varastomme on siis niin täynnä, ettei siellä oikeasti pysty liikkumaan seassa. Saati huoltaa pyöriä. Ulkosalla pitää huollot nyt tehdä:/

Maastokalusto vaatii huoltoa sekä uusintaa huomattavasti useammin kuin maantiepyörät, joten niiden ylläpitoon on saatava kapasiteettia ja tilaa lisää.

Tiedämme, että tempoajo maantiellä on verraton jalanhankintakeino maastopuolelle. Päätös maantiepyöräilyn vähentämiseen tai jopa lopettamiseen on siksi raskas. Jotakin on kuitenkin tehtävä. Tallipäälliköllä ei virtaa piisaa enää monelle suunnalle. Osa tallin väestä toi myös turvallisuusnäkökulman kokouksessamme esille. Nykyisessä liikenteessä on maantiepyörillä hengenlähtö lähellä ihan jo pelkällä lenkilläkin. Tosin on maastossakin, ainakin kilpailutilanteessa liian jyrkissä kivikkoisissa laskuissa, joita muutamat järjestäjät ihannoivat:( Todennäköisyys vakavampaan onnettomuuteen on maastopuolella kuitenkin hieman pienempi.

Edellä mainitun jalansaannin koitamme hoitaa jatkossa vain radalla maantiepyörillä ja turvallisilla teillä tai kuntoradoilla maastopyörillä. Tarkempia konsteja sen enempää erittelemättä.